28/11: 2-4.6.2005 Millennium Series DMA205 Div2 4.
2-4.6.2005 Millennium Series DMA205 Div2 4.
Urho oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Hollannissa pelattavassa MillenniumSeries turnauksessa. Pelaamme tällä kaudella 2-divisioonassa ja tavoitteemme on päästä mukaan sunnuntaipeleihin. Tällä kertaa jatkoon pääsy saavutettiin 3 pudotuksen marginaalilla ja alkusarjan sijalta 14. Sunnuntaiaamun pelit pelattiin "normipelillä" ja se toi tulosta, kolme voittoa kolmesta pelistä ja paikka 4 parhaan joukkoon. Finaaleissa joukkueen nälkä kuitenkin jotenkin loppui ja jäimme hieman hengettömillä peleillä neljänneksi.
Kokonaisuutena viikonloppu paintball-taivaassa oli onnistunut. Sijoitus palkintosijalle oli todella loistava suoritus.
Urhossa pelasivat: Tommi (c), Tero , Make ; Kairis, Eppu, Peejii, Nysty ja vierailijana suomen kuumin "freelance-pelaaja" Jesper Toivola (Sissos)

Kirjoittanut: arj