URHO KOULU ALKAA SUNNUNTAINA 20.11.2011

 

Talvella 2009 ensimmäisen kerran toteutettu Urho koulu on peruskurssi turnauspaintballiin. Neljän kouluharjoitusvuoron aikana käydään läpi kaikki nykyaikaiseen kilpapainttiin kuuluvat osa-alueet.

Koulu jakautuu neljään opetuskertaan ja niiden aikana on tavoitteena opettaa perusteet kilpapaintballin pelaamiseen. Koulu on suunnattu kaikille pelaajille jotka tuntevat tarvitsevansa perustaitojen hiomista nykyaikaisella kilpakentällä. Koulutuksen jälkeen osallistujalla on perustaidot tehokkaaseen ja vauhdikkaaseen kilpapaintballiin sekä pohjaa jatkaa omatoimista harjoittelua omassa seurassa tai avoimissa harjoituksissa.

Kokeneemmatkin pelaajat saavat varmasti yksilöllistä opastusta omien taitojensa hiomiseen vaikka olisi jo pelannut pidempäänkin.

Osallistujilla ei välttämättä tarvitse olla yhtään kokemusta paintballista, ikärajaa ei ole mutta suositellaan vähintään 14 vuoden ikää. (alaikäisillä tulee olla huoltaja mukana ainakin ensimmäisellä kerralla)

Koulutuksessa voidaan käyttää omia varusteita tai vuokrata ne Paintball Sissos Oy:stä. Huom. hallissa käytetään vain hallista ostettavaa kuulaa.

Jokaisella opetuskerralla käydään läpi paljon erilaisia asioita ja harjoitteita, mutta erityisesti kolme viimeistä kertaa painottuu enemmän valittujen osa-alueiden syventämiseen.

Jani Leskinen

1. Sunnuntai 20.11.09 09.00-12.00 Intro (Kisapaintin perusteet)

2. Sunnuntai 27.11.09 09.00-12.00 Ampuma-asennot (molemmat kädet, matalat ja korkeat syndit, juoksuammunta)

3. Sunnuntai 4.12.09 09.00-12.00 Liikkuminen kentällä (breikit, slaidit)

4. Sunnuntai 18.12.09 09.00-12.00 Pelitaktiikka (eri syndit, breikkijaot, kommunikointi, joukkuetaktiikka)

Koulutuksesta vastaavat Urho mustan pelaajat (SM 2006 ja 2009).

Jesper Toivola

Urho koulu toimii Paintball Sissos Oy:n uudessa sisähallissa Paintball Bunkkerissa Helsingin Jätkäsaaressa.

Ilmoittautuminen:

(aina vähintään päivää ennen kouluvuoroa, esim. ensimmäiseen vuoroon viimeistään la 19.11. klo 12 mennessä)

sähköpostilla: jani.leskinen(ät)saunalahti.fi

tekstiviestillä: 0400-613744

Hinnat:

24,- euroa(KK- tai VIP-kortilla 19e) per kouluvuoro (sis. 3h hallimaksun, opetuksen ja paineilmahuollon)

lisäkustannuksina kuulat Paintball Bunkkerin hinnaston mukaan

HUOM Paintball Sissos Oy tukee Urho koulua ja tarjoaa erittäin edullisen pakettitarjouksen:

95,- euroa(KK- tai VIP-kortilla 85e) kaikki neljä kouluvuoroa maksettuna ensimmäisellä kerralla

BONUKSENA ilmaiseksi Planet Eclipsen 2011 pelipaita!!

(paita erikseen 30,- VAIN kouluun osallistuville)

Tervetuloa oppimaan parempaa pelaamista!!

www.paintballsissos.fi/bunkkeri

 

 

Paintball.fi haastatteli Urhokoulun tiimoilta Jani Leskistä ja Fredrik Aspelinia. Lue haastattelu täältä.

This entry was posted in Uutiset. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>